Säännöt   YLEISTÄ Yhdistyksen nimi on Kymenlaakson perhehoitajat ry ja kotipaikka Kotkan kaupunki. Kymenlaakson perhehoitajat ry:n tarkoituksena on toimia perhehoitajien ja perhehoitoa tukevien yhteisöjen alueellisena vaikuttajana sekä jäsenistön koulutustoiminnan ja vertaistuen edistäjänä. yhdistyksen tarkoituksena on myös osaltaan kehittää ja ylläpitää perhehoitotyötä tekevien perheiden, perhehoidossa olevien henkilöiden, viranomaisten ja alan yhteisöjen välistä yhteistyötä Kymenlaaksossa. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys 1) järjestää neuvottelutilaisuuksia ja tekee aloitteita alan muille toimijoille 2) järjestää koulutus- ja virkistystoimintaa 3) järjestää vertaistukitoimintaa 4) tuottaa toimialaa koskevaa tiedotusmateriaalia 5) seuraa alan kehittymistä Kymenlaaksossa ja Suomessa sekä pitää yllä tarvittavia yhteyksiä 6) suorittaa muita vastaavanlaisia yhdistyksen tarkoitusperiä edistäviä tehtäviä Taloutensa tueksi yhdistys järjestää asianomaisella luvalla yleisötilaisuuksia, myyjäisiä, rahankeräyksiä ja arpajaisia. Lisäksi yhdistys voi ottaa vastaan testamentteja ja lahjoituksia sekä omistaa ja hallita toimintaansa varten tarpeellista omaisuutta. JÄSENET Yhdistyksen varsinaisiksi jäseniksi voivat liittyä perhehoitoa antavat henkilöt. myös muilla sellaisilla yksityisillä henkilöillä, jotka haluavat tukea yhdistyksen toimintaa, on mahdollista liittyä jäseneksi. Yhdistyksen hallitus hyväksyy jäsenet, edellytyksenä on yhdistyksen toimintaperiaatteiden hyväksyminen. Jäseniltä perittävän vuotuisen jäsenmaksun suuruuden päättää vuosikokous. Jäsenmaksu on suoritettava toukokuun loppuun mennessä. Jäsen voi erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka suullisesti kokouksen pöytäkirjaan tai jättämällä jäsenmaksun maksamatta. Jäsen, jonka havaitaan vahingoittaneen yhdistyksen toimintaa, voidaan erottaa yhdistyksestä. Asian päättää hallitus, mutta erotetulla on oikeus vedota asiassa yhdistyksen kokoukseen. Vetoomus on osoitettava hallituksen puheenjohtajalle kuukauden (30 päivän) kuluessa siitä, kun erotettu on saanut tiedon päätöksestä. TOIMIELIMET Yhdistystä edustaa vuosikokouksen valitsema hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja ja vähintään kaksi (2) sekä enintään kuusi (6) muuta varsinaista jäsentä. Varsinaisilla jäsenillä on kolme (3) varajäsentä. Puheenjohtaja valitaan kahdeksi vuodeksi ja hallituksen muut jäsenet, joista puolet on vuosittain erovuorossa, kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Aluksi erovuoroisuus ratkaistaan arvalla. sama jäsen voidaan valita vain kolmeksi kaksivuotiskaudeksi peräkkäin hallitukseen. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta ja on päätösvaltainen, jos puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään puolet hallituksen muista jäsenistä on saapuvilla. Hallituksen tehtävänä on: - valita keskuudestaan vuosittain varapuheenjohtaja - valita yhdistyksen sihteeri, rahaston hoitaja sekä muut tarvittavat toimihenkilöt ja määrätä heidän tehtävänsä ja palkkionsa talousarvion puitteissa - laatia ja valmistella yhdistyksen vuosikokouksen esityslista - huolehtia yhdistyksen kokousten päätösten toteuttamisesta sekä - suorittaa muut hallitukselle annetut tehtävät Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri, kaksi aina yhdessä Yhdistyksen kokoukset kutsutaan koolle vähintään neljätoista (14) vuorokautta ennen kokousta kirjallisesti jokaiselle jäsenelle lähetettävällä tiedotteella. 10§ Yhdistyksen vuosikokous pidetään maaliskuussa ja siinä käsitellään seuraava asiat: 1. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 2. Valitaan kokoukselle pöytäkirjan tarjastajat (2) ja äänten laskijat (2) 3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä hyväksytään esityslista 4. Esitetään vuosikertomus ja päätetään siitä 5. Esitetään tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto, päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta sekä vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille 6. Päätetään jäsenmaksujen suuruus 7. Määrätään hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien palkkiot 8. Valitaan hallituksen puheenjohtaja 9. Valitaan muut hallituksen jäsenet sääntöjen 6§:n mukaisesti 10. valitaan yksi (1) tilintarkastaja ja yksi (1) varatilintarkastaja tarkastamaan kuluvan vuoden tilejä ja hallintoa 11. Hyväksytään kuluvan vuoden toimintasuunnitelma 12. Hyväksytään kuluvan vuoden talousarvio 13. Käsitellään muut hallituksen tai yhdistyksen jäsenten esittämät asiat 11§ Yhdistys voidaan kutsua ylimääräiseen kokoukseen jos hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai jos yksi kymmenesosa(1/10) jäsenistä sitä kirjallisesti hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten pyytää. TILINTARKASTUS 12§ Yhdistyksen tilit päätetään kalenterivuosittain ja ne on annettava tilintarkastajille tammikuun loppuun mennessä. tilintarkastajien tulee ennen helmikuun 15. päivää antaa hallitukselle lausunto tilien ja hallinnon tarkastuksesta. SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN 13§ Näiden sääntöjen muuttamisesta voidaan päättää yhdistyksen kokouksessa vähintään kolme neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. YHDISTYKSEN PURKAUTUMINEN 14§ Yhdistyksen purkautuessa on sen varat luovutettava purkautumisesta viimeksi päättäneen yhdistyksen kokouksen määräämällä tavalla näissä säännöissä mainittuun yhdistyksen toiminnan tarkoitukseen. (2§) 15§ Muissa kohdissa noudatetaan voimassa olevan yhdistyslain määräyksiä. www.kympe.net